Kaija Koo levyt

Kaija
Koo on syntynyt vuonna 1962, eli samana vuonna kuin itsekin. Kuulin Kaija Koon laulavan ensimmäisiä kertoja Maukka Perusjätkän taustabändissä esim. Vaatteet on mun aatteet, joskaan en tietenkään ymmärätänyt hänen olevan Kaija Koo, mutta naislaulaja oli taustalla. Vuonna 1993 ilmestyi radioiden soittolistoille biisi “Kuka keksi rakkauden“.



Tuulten viemää  (1993)  Myyty ainakin 175 000.
Ostin Tuulten viemää ensin kasettina, jota kuuntelin ahkerasti, kuvassa “etupuoli”, jossa biisit puolittain (a- ja b-puoli).






Ostin myöhemmin 1994 juhlapainos-CD:nä. Kuka keksi rakkauden on avausraita, mutta vielä parempia biisejä ovat minusta Viimeinen lento, Hanat aukeaa, Kylmä ilman sua. Viimeinen lento kertonee isästä, josta Kaija Koo myöhemminkin laulaa. Levyllä on 11 biisiä ja kaksi bonusraitaa (eri versioita). Levyn biisien tekovastuu on ollut pääosin Markku Impiöllä, Kaija Koo on tehnyt yhden biisin sanat Impiön kanssa. Hyvä “esikoislevy” siis soolouralle Kaija Koona. Tänä aikana levyjä myytiin, mutta tämä on ollut TOP10:ssä kaikkien aikojen Suomessa myytyjen levyjen listalla,



Tuulikello  (1995),  myyty 107 000 kpl, ainakin.Tämä oli minulla ensin kasettina, mutta hankin myös CD:n.
Yksitoista biisiä, joista nimiraita on neljäs, muita hyviä biisejä ovat Taivas sisälläni, Viisi vuodenaikaa, Viimeiset hitaat, joka päättää levyn. Impiöllä pääosa vastuusta biisipuolella. Minusta hyvä kakkoslevyksi.

Unihiekkamyrsky  (1997). Myyty 52 000 kpl. Tämä on erilainen levy, ja siksi pidän siitä, vaikka myynti on puolet edellisestä. Tämä on toinen CD samasta levystä,sillä  ensimmäiseen tuli särö, ja ostin uuden. Biisejä: Intro + 11 biisiä, joista Unihiekkamyrsky tulee intron jälkeen. Impiö päävastuussa biisipuolella Kaija Koolla on kuudessa roolia.

Operaatio
jalokivimeri
  (1998), myynti “vain” 37 000. Tästä levystä todella pidin, ja siinä on loistavat biisit Operaatio jalokivimeri, sekä Maraton, jotka ovat Markku Impiön sävellyksiä, ja Impiön ja Kaija Koon sanoituksia. Impiön tekemä päätösraita Hyviä öitä on aivan loistava. 

Tinakenkätyttö  (1999) , myynti “vain” 27 000. Tämä on minusta parempi levy, mitä myynti antaa ymmärtää. Tinakenkätyttö on mahtava biisi avaa levyn ja tätä Cheekin versioi osin omin sanoin, myös kolmos, nelos ja vitosbiisit ovat hyviä eli Ex-nainen, Isä ja Kaljaa pöytään. Uni ei tuu päättää levyn, hieno biisi. Biisit pääosin Impiön käsialaa, Kaija Koo mukana muutaman biisin teossa.

Mikään
ei riitä
  (2002) myynti 22 460 kpl, Biisit Impiön käsialaa pitkälti, hyviä biiesjä esim. Mikään ei riitä, Hakaniemen pitkä silta, Saa koskettaa.

Viiden
minuutin hiljaisuus
  (2004), pääosin Impiön biisejä, minusta hyvä levy, päättöraita on Maki Kolehmaisen sävellys. Tämä on minusta hyvä levy, mutta ylläolevasta selviää Kaija Koon levyjen myyvän aina edellistä vähemmän, toki levymyynti muutenkin oli laskussa. Olen kirjannut muut myynnit www.ifpi.fi kautta, siellä on vähintään kultalevyjen myynnit, ilmeisesti tämä ei ole yltänyt kultaan.
Joulukirkossa  (2005), en omista levyä.

H-Hetki  (2007), 22 400 kpl, Impiö mukana kymmenessä biisissä 11:sta. Mentävä on, Valeria, Olen nähnyt rakkauden, Rukoilen, Sydän laulaa ovat hyviä biisejä. Myynti on ollut  nousussa.

Irti  (2010) – myynti 26 000 kpl
Hyviä biisejä ovat esimerkiksi: Vapaa, Mul on yö, ja Rakkaus on voimaa
Biisejä ovat Markku Impiön lisäksi tehneet Toni Wirtanen (esim. Vapaa), sanoituksissa jossain mukana Kaija Koo, Jippu ja Hannu Korkeamäki ovat säveltäneet biisin Mul on yö, joka on sangen hyvä Jipun sanoin ja taustalauluin, Jussu Pöyhönen on tehnyt myös yhden biisin. Levyn vahvuus on vankka tekijäkaarti, ja hyvä asenne. Laaja tekijäkaarti aiheuttaa myös sen, että yhtenäinen “teema” ei ole kovinkaan voimakas levyllä, mutta minusta hyvä levy. Levyn paras biisi on viimeinen eli Rakkaus on voimaa, jonka on tehnyt Markku Impiö. Levyn tuottajiin kuuluvat ensimmäinen idols-tuomari Hannu Korkeamäki sekä Jukka Immonen, joka sävelsi kaiketi Belgian Euroviisukappaleen Love kills vuonna 2013.

Kokoelma

Tuuleen
piirretyt vuodet
  (2000) myynti 40 700 kpl

Kaksi 16 biisin cd:tä, kiinnostavia biisejä on Kaija Koon vanhempaa tuotantoa Steel Citystä esim. Seis, sanat Hector, ja biisejä, missä Risto Asikainen ollut tekemässä Kaikki vanhat filmit, Kevään ensi lunta sekä Kun savukkeet ovat loppuneet, jossa Kaija Koo on ollut tekemässä sanoja yhdessä Asikaisen kanssa. Muuten levyllä on isoimmat “hitit”, minusta hyvä levy.



Lisäksi on Kaunis rietas onnellinen -kokoelmalevy, jota on myyty 46 000 kpl, mutta en omista levyä. Mutta omistan Syksyn Sävel 2011 levyn, jossa biisi on. Biisi on parivaljakon Saara Törmä ja Aku Rannila säveltämä ja sanoittama. Rannila ja Jukka Immonen ovat sen tuottaneet. Kaijan biisinä ihan ok, mutta ei voittanut kisoja, ja eikä ole henkilökohtainen suosikkini. Mutta Vain elämää -ohjelmassa laulun esitti akustisena Jari Sillanpää, ja minusta esitys oli erittäin hyvä, kuten kaikkikin, mutta Kaija Koo valitsi Sillanpään duettokumppaniksi. Cheek lauloi Tinakenkätytön isolla energialla, Erin kappaleen Vapaa akustisena minusta oikein hyvin, Jonne Aaron Kylmä ilman sua, mikä minusta on Kaija Koon parhaita biisejä ja Jonne Aaronin versio kirvoitti kaikkien kyyneleet, aivan mykistyttävä esitys, Neumann lauloi Tuulikellon, ja Katri-Helena Kuka keksi rakkauden.
***



Minulla on Juicesta tehty Palava sydän tupla-CD, jossa Kaija Koo laulaa Juicen biisit Sietämätön mies ja Risainen elämä. Kaija Koo on ylärivillä oikealla. Sietämätön mies biisiä tai sen sanoja voi verrata Kaija Koon omaan Ex-nainen -biisiin. Tämä Laulava-sydän on tehty jo vuonna 2000, jolloin maestro itse vielä vaikutti, minusta hyvä tupla CD, itse TV2:n konserttia en ole nähnyt.
Vain Elämää ohjelmassa Kaija Koo laulaa mm. Neumannin Mennään hiljaa markkinoille, Cheekin Syypää sun hymyyn, Jari Sillanpään Pariisi-Helsinki, Jonne Aaronin Won’t let go, Katri Helenan Katson sineen taivaan …


***
Tämän bloggaus sisältää omia mielipiteitäni, faktat olen kaivanut levyvihoista, ja yhdistellyt tietoja muiden musiikkitietojen kanssa. Kaikki mahdollisesti väärät tiedot ovat omaa väärinkäsitystäni. 



Top Actress

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

* Copy this password:

* Type or paste password here:

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>